Kaikki on ihan masentavan turhaa ja tylsää ja kaikkea. Huomasin just että kehenkään ei voi täysin luottaa. Ei ees itteensä. Onneks on olemassa Jumala, muuten en jaksais. Yks vinkki vaan niille jotka lukee joskus Raamattua ja muillekki: jos on masentunu olo tai muuta sellasta ei kannata lukee Saarnaajan kirjaa. Mää voisin nyt purkaa tänne kaikki mun ongelmat mut enpä usko et ketään ne kiinnostaa. Puranpa silti.
1. Koulu on perseestä. Mitä järkee siinä on että ensin opiskellaan ihan himona kaikkee et pääsis hyvään työpaikkaan. Sitten tehdään töitä 1000 vuotta että ois varaa elää ja siinä sivussa hankitaan ehkä mies ja lapsia tai jotai sellasta. Sitten mennään eläkkeelle ja sitten kuollaan pois.
2. Mun bestis ahistaa. Se on ihan niinku se omistais mut. Ihan ku mä oisin joku roskaämpäri johon voi kumota kaikki ongelmat vaa. Ja mua hävettää ku se on välillä niin törkee muille ihmisille. Ja ajattelee suunnillee et me ollaa naimisissa. (Ei se oo niin hirvee ihminen kyllä ku nyt kuullostaa, liiottelin ja on siinä paljo paljo hyvääki. Me vaan ei yksinkertasesti olla enää parhaita kavereita mut se ei huomaa. En tiiä miten sen sille kertosin.:/ )
3.Jätkät on perseestä. Sori jos oot poika joka lukee tätä, sä voit olla poikkeus mut tää on vaan mun yleistys ja koskee oikeestaa vaan muutamaa tiettyä ihmistä. Enkä puhu koko asiasta sitten sen enempää.
4. Perhe käy hermoille.
5. Tuun mökkihöperöks.
6. Inhoon esitelmiä. Ja nyt niitä on tulossa miljoona.
__________________________________________________________________________
Luin ton ylemmän kappaleen ku olin kirjottanu sen ja aloin nauraa ku kuulosti kyllä angstiselta, heh heh. :D. Oikeesti tää juttu johtuu siitä että mulla on menkat. Että sillee heh.